On taas tapahtunut sitä sun tätä, aikaa ei siis ole tuntunut riittävän mihinkään.
Maitoaltistuksessa käytiin torstaina ja mitään oireita ei tullut/ole tullut vieläkään, joten se siitä kai :) Maanataina on vielä soittoaika lääkärille ja silloin myös luultavatsi saadaan aloittaa kiinteät!!! Meitä kuitenkin kehotettiin aloittamaan sellaisilla mitkä eivät yleensä allergisoi (bataatti, peruna, porkkana, banaani, päärynä, sianliha jne.). Jännittää ihan hurjasti, että mitä M ajattelee "oikeasta" ruasta...hihiii...
Tein myös omalla allergiarintamallani jotain hurjaa, söin kalaa eilen! Mulla ei mikään hirveen paha allergia ole ollut, mitä nyt tulee huono olo ja vaikeahkoa hengittää jo siitä jos on kotona kun kalaa paistetaan. Raskauden jälkeen olen pystynyt syömään mm. tomaattiakin ihan normaalisti, vaikka ennen huulet tulivat tulipunaisiksi ja aroiksi, joten ajattelin kokeilla kalaakin. Tein lohimedaljonkeja, timjami-lohkoperunoita sekä bernaiskastikkeen. Ja selvisin hengissä! Oon niin maailman onnellisin, sillä tykkään todella paljon kalaruista :)
Myös Kela-asiat on saatu selvitettyä, ja sain takautuvasti kolmen kuukauden asumistuet :) niistä meni osa säästöön ja osa tuhlaukseen ja maksoin myös osan isommista laskuista, jotka T on yleensä amksanut. Sain mm. vihdoin ostettua koiralle karvan ohennus-sakset (aivan järkyttävän hintaset, mutta ovat kyllä todella hyvät). Nyt on takuttomat korvat ja ehkä/toivottavasti kuulokin parani!?
Tosin hiukan yllättäen T vaihtaakin työpaikkaa jo nyt, joten ensikuukaudesta tulee todella tiukka (palkka on tullut ennne alkukuusta ja nyt vasta loppu kuusta, joten ensikuussa ei palkkaa periaatteessa tule). Eli nämä säästön taitaakin joutua samantien käyttöön. Onneksi veronpalautukset tulee ensikuussa, mutta aikamoista kitkuttelua tuo tulee silti olemaan.
Tänään ollaan menossa mun vanhempien luo syömään ja juttelemaan asuntoasioista. Ollaan vähän puhuttu, että jos ostaisimme heidän asunnon, kun he muuttavat siitä pois. Houkuttais kyllä paljon: 5 huonetta, eteishuone, isohko ruokailutila/keittiö, sauna ja isohko piha (rivitaloksi siis), alue on rauhallinen mutta silti lähellä keskustaa. Ja sillä hinnalla millä vanhempani sen myisivät (eli että saisivat omat velkansa siitä maksettua pois) ei saisi kun kerrostalo kolmion tai pienen rivitalopätkän. Nyt tosin ollaan mietitty myös sen vuokrauksen mahdollisuutta, koska opintoni ovat vielä todellakin kesken. Jokatapauksessa siihen muutto vaatisi, että tekisin paljon töitä opiskelujen ohella. Mutta eiköhän tänään selviä se homma paremmin. Jokatapauksessa siihen muutto olisi ajankohtainen aikaisintaan vasta n. 1,5 vuoden päästä.
Nyt haisee M kyllä ihan siltä että on pyllypesun paikka :p joten kirjottelu täytynee lopettaa tähän. Ehkä tässä oli tekstiä ihan tarpeeksi jo muutenkin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti